Regatan tulokset
24.7.2012
UPS Regatta 2012 purjehdittiin viime viikonloppuna. Kilpailuun osallistui todella mukava määrä veneitä ja sekä lauantaille että sunnuntaille ja saatiin hyvät kisat aikaiseksi. H-veneet purjehtivat kahtena päivänä yhteensä seitsemän lähtöä aivan Pietarinkarin paviljongin tuntumaan laadituilla lyhyillä radoilla. Vauhdikkaita käännöstilanteita oli siten tarjolla myös maista seuraavalle yleisölle. Navakka tuuli voimistui sekä lauantaina että sunnuntaina kisan loppua kohti. Tuulen voimistuessa osa kilpailijoista jätti spinaakkerin nostamatta myötätuuliosuuksilla haverien välttämiseksi. Luokan voitti ylivoimaisena ykkösenä naantalilainen Roope Heikkilä, joka keräsi kaikkiaan kuusi lähtövoittoa. Uusikaupunkilaisten keskinäinen kilpailu oli varsin tiukkaa ja tasaista. Kakkoseksi sijoittui Henri Jefimoffin venekunta yhdellä lähtövoitolla ja neljän lähdön kakkossijoituksilla. Seuraaviksi purjehtivat Timo Lindströmin ja Tapio Pääkön venekunnat. H-veneluokassa palkittiin myös kilpailun paras naiskippari, Kaisa Rautaheimo. Matkaveneet purjehtivat kahtena päivänä UPS:n valssin mukaisen reitin, jolla on pituutta noin 15 mailia. Nopeimmat taittoivat reitin kumpanakin päivänä hiukan runsaassa kahdessa ja puolessa tunnissa. Erilaisten veneiden tulokset tasattiin LYS-kertoimin. Ensimmäisen päivän kisan voitti Seppo Ylä-Himangan kipparoima FE Arkki ja toisen päivän kisan Bruno ja Wertti Tammin 606-vene Kalais. Kokonaiskilpailun voittajaksi selvisi Risto Ruohosen H-35 Tiira, kakkoseksi ylsivät Tammin veljekset ja kolmanneksi Reijo ja Taina Helminen kansanveneellään Fanni.
Tulokset: H-veneet: 1. H.Sail Maker, R. Heikkilä KÖYPS, 2. Roxanne, H. Jefimoff UPS, 3. Velerita, T.Lindström UPS, 4. Bamse, T. Pääkkö UPS, 5. Satakymppi, J. Saarelainen TPS, 6. Laila, K.Rautaheimo UPS, 7. Ester, O. Valtonen UPS, 8. Miss Vaan, J. Svahn UPS, 9. Tuutikki, M. Helle MVS LYS-luokka: 1. Tiira, Risto Ruohonen UPS, 2. Kalais, W&B Tammi UPS, 3. Fanni, R&T Helminen UPS, 4. Alma, A. Helminen UPS, 5. Arkki, S. Ylä-Himanka UPS, 6. Alise, A. Varjo UPS ja 7. Stella Maria, T. Tammila SSP.
Myös junioripurjehtijat osallistuivat viime viikonvaihteessa purjehdittuun UPS:n regattaan. Lauantaina purjehdittuun optimistijollien kadettisarjan kilpailuun osallistui yhteensä viisi junioripurjehtijaa ja Zoom8-jollien avoimeen kilpailuun yhteensä 12 junioria. Yksipäiväiset kisat käytiin Uudessakaupungissa viime viikolla järjestetyn purjehdusleirin päätteeksi. Jollien radat oli tehty Pietarinkarin paviljongin ja Yaran pengertien väliselle vesialueelle. Suojaisasta alueesta huolimatta iltapäivän mittaan voimistunut tuuli alkoi jo käydä nuorimmille purjehtijoille liian kovaksi. Viidennen eli viimeisen lähdön purjehti maaliin asti vain yksi optimisteista muiden jouduttua keskeyttämään pelin. Zoom8-purjehtijoita oli paikalla Uudenkaupungin lisäksi Raumalta ja Turusta. Luokan kilpailijat ovat noin 10-13-vuotiaita. Zoomien kisa oli tiukka ja tasainen ja TPS:n uusikaupunkilainen Janina Partanen ja RPS:n Santeri Seimelä ottivat kumpikin kaksi lähtövoittoa viidestä. Kokonaiskilpailun voitto meni Raumalle vain yhden pisteen erolla.
Zoom8 ja Optimistien Tulokset:
Optimistijolla, kadettisarjan kilpailu: 1. Antti Mäki-Arvela UPS, 2. Minne Tammi UPS, 3. Niklas Hietikko UPS, 4. Aurora Hietikko UPS, 5. Patrik Ranki UPS. Zoom8, avoin kilpailu: 1. Santeri Seimelä RPS, 2. Janina Partanen TPS, 3. Heidi Malmsten RPS, 4. Lauri Ylä-Himanka UPS, 5. Anna-Lotta Mattila UPS, 6. Tuomas Savolainen RPS, 7. Juho Salminen RPS, 8. Joonatan Metsänvirta RPS, 9. Henna Malmsten RPS, 10. Valtteri Lappalainen TPS, 11. Sakari Ranki TPS, 12. Kaisa Pirilä UPS. |