Juniorit syysleirillä

28.9.2017

Kevyt kesäinen keli helpotti nuorimpien leiriläisten osallistumista. Kesän aikana mukaan on tullut useita uusia purjehtijoita. Jollilla touhuavassa joukossa on sekä tyttöjä että poikia. Kuva Raija Herrala-Nurmi
Kevyt kesäinen keli helpotti nuorimpien leiriläisten osallistumista. Kesän aikana mukaan on tullut useita uusia purjehtijoita. Jollilla touhuavassa joukossa on sekä tyttöjä että poikia. Kuva Raija Herrala-Nurmi
UPS:n juniorit purjehtivat optimisti- ja Zoom8-jollilla, mutta leirillä oli mukana myös seuran sydväst, johon kerralla mahtuu useita junioreita. Aikuisia ohjaajia ja huoltajia oli leirin järjestelyissä puolen tusinaa. Kuva Raija Herrala-Nurmi
UPS:n juniorit purjehtivat optimisti- ja Zoom8-jollilla, mutta leirillä oli mukana myös seuran sydväst, johon kerralla mahtuu useita junioreita. Aikuisia ohjaajia ja huoltajia oli leirin järjestelyissä puolen tusinaa. Kuva Raija Herrala-Nurmi

Paviljongin ympärillä ja Ykskoivun edustalla oli viikonloppuna vilskettä. UPS:n junioripurjehtijat pitivät syysleiriä ja viettivät samalla myös yhteisiä kauden päättäjäisiä paviljongin saunalla lauantaina.

Mukana oli kaikkiaan 13 lasta ja nuorta, 5-vuotiaasta 15-vuotiaaseen. Optimistijollien lisäksi mukana oli kaksi Zoom8-venettä ja osan ajasta myös seuran sydvästjolla, johon mahtuu yhtä aikaa monta junnukokoista purjehtijaa.

Lämmin auringonpaiste ja kevyt 2-3 m/s tuuli tekivät olosuhteista leppoisat.

  • Isommat toivoisivat enemmän tuulta, mutta pienimpien kanssa tämä on aivan loistava sää, viisivuotias Venlakin on päässyt oikeasti harjoittelemaan, kertoi yksi leirin ohjaajista, Sirpa Kuisma.

Eri-ikäiset ja taidoiltaan eritasoiset juniorit oli jaettu vesille kolmeen eri ryhmään, jotta jokaiselle olisi tarjolla oman tasoistaan oppimista.

  • Isoimpia, jotka jo kiertävät sarjoja, on tänään mukana viisi, nuorempia seitsemän, kertoi Sirpa Kuisma.

UPS:n juniorit aloittivat kauden harjoitukset ja kilpailut pääsiäisenä räntäsateessa. Kesäkuun alussa oli viikon mittainen purjehdusleiri ja koulujen alettua elokuun puolivälissä harjoitukset taas tiivistyivät. Säännöllisesti harjoituksiin on osallistunut noin 15 junioria, laskee Sirpa Kuisma.

  • Tämä on ollut hyvä syksy, purjehtimaan on päästy aika paljon. Kevät oli aika tuulinen, paitsi silloin, kun olivat isompien ranking-karsinnat ja tuulta olisi toivottu.

Kaksi pojista vaihtoi kesken kauden optimistijollan Zoom8:an, johon mahtuu paremmin, kun pituutta on tullut lisää. He ovat kiertäneet Zoom-rankingia. Ennen ensi kesää on edessä valinta, missä luokassa purjehdus jatkuu – Zoomin lisäksi vaihtoehtoja ovat ainakin E-jolla ja Laser.

Kevään karsinnoissa UPS:n Camilla Lehtonen selvitti tiensä optimistien PM-kisoihin Viron Pärnuun ja purjehti siellä sijalle 37.

  • Se oli hieno saavutus, ja Camillalla voi vielä kaksi kesää purjehtia optimistilla, Kuisma kommentoi.

Kaikki eivät halua kilpailla. Monipuolisen vesillä liikkumisen kannalta oli hyvä, et

tä viikonloppuleirillä oli käytössä myös sydväst-jolla, jossa on sekä iso- että keulapurje, pohtii Sirpa Kuisma. Sillä purjehtiminen on erilaista, enemmän retkipurjehduksen tyyppistä. Sen kanssa nuoret voivat mennä yhdessä itsenäisesti vaikka Kirstankarille, missä UPS:lla on saaritukikohta.

  • Sitähän tässä haetaan, että jokaiselle löytyisi se oma tapa.

Vesillä isoin pulina ja pulputus kuuluu, kun nuoret veneilijät huutelevat keskenään. Optimistipurjehdus voi olla yksilöurheilua, mutta yksin sitä ei opi, arvelee Sirpa Kuisma.

  • Yksin ei ole mitään vertailukohtaa. Kun näkee toiset, voi vertailla ja huomaa, missä asioissa itsellä on parannettavaa. Kahdeksanvuotiaille riittää, että purjehtii. Isompien kanssa hinkataan jo taktiikkaakin: Kannattaako mennä radalla tuonne vai tuonne laitaan ja miksi.

 

Isot aallot olivat hauskoja

Camilla Lehtonen pääsi kesällä elämänsä tähän mennessä suurimpiin purjehduskilpailuihin Viron Pärnuun. Optimistien Pohjoismaisiin mestaruuskisoihin osallistui noin 80 tyttöä ja 80 poikaa Pohjoismaista ja Baltian maista. Suomesta mukana oli 20-hengen joukkueet.

  • Siellä oli tosi isot aallot tuuleen verrattuna, paljon isommat kuin Suomessa, kertoo Camilla.
  • Mutta ne olivat hauskoja!

Oli erilaisilla aalloilla vaikutusta tai ei, lähdöt onnistuivat paremmin kuin Suomessa.

Jännittivätkö isot kilpailut? Hiukan, myöntää Camilla. - Mutta ei paljon. Ja olihan se tietenkin erilaista.

Suomalaiset kilpailijat olivat osaksi tuttuja, ja usein Uudessakaupungissa purjehtinut harjoituskaveri Raumalta voitti koko kilpailun.

Camilla on kiertänyt kesän kuluessa ranking-kisoja, jotka yleensä ovat pääkaupunkiseudulla. Tuloksena oli 50. sija kokonaistuloksissa. Sijoitukset ovat parantuneet viime vuodesta. Kehitystä on tullut varsinkin lähdöissä, Camilla arvelee.

  • Olen tullut rohkeammaksi!

Nyt 13-vuotias Camilla Lehtonen aikoo purjehtia optimistillaan vielä seuraavat kaksi kesää. Myös nuorempi sisko Charlotte kävi kesällä ensimmäisissä ranking-kisoissaan.